
Kairankuiskeen virtuaalikennel on perustettu maaliskuussa 2006, tosin alkuun nimellä NachtFrost, siihen aikaan kasvatusrodut olivat suomenlapinkoira ja pohjanpystykorva. Reilussa kolmessa vuodessa on tapahtunut paljon ja rodutkin ovat vaihdelleet vuosien varrella, mutta yhtä en vaihda ja se on suomenlapinkoira. Lhasa apsot tulivat kuvaan kesällä 2006, tosin hyvin pienimuotoisesti yhden apson voimin. Nykyään meiltä löytyy enemmän edustettuna myös labradorinnoutajia. Kaiketi se oli kesä 2007, kun nimi vaihtui Kairankuiskeeseen. Pentuja Kairankuiskeeseen syntyy pari kertaa vuodessa, jos vain sopivia vanhempia löytyy omista koirista. Muiden koiria käytän harvemmin, uroksiamme voi kuitenkin kysellä jalostukseen.
Kaikkien koirien kanssa kisataan näyttelyissä ja näyttelyiden lisäksi myös muissa lajeissa. Suomenlapinkoirien kanssa käydään paimentamassa, labbikset pääsevät noutajakokeisiin ja apsot agilityilemään. Kaikkien koirien kanssa pyritään kisaamaan tavoitteellisesti ja saada jopa tuloksia aikaan. Toisinaan pidetään kisaustaukoja, etenkin kesälomia, mutta sen jälkeen kisataankin sitten kahta kauheammin. Kisakentiltä minut voi löytää koirineni nimimerkillä Elina.
Jos sinulla on jotain asiaa minulle liittyen esimerkiksi koirien kuviin, koiriin yleensä, ulkoasuun tai mihin tahansa muuhun, niin minut saa kiinni lähettämällä sähköpostia, kirjoittamalla vieraskirjaan tai lähettämällä yksäriä Karvaturrit-foorumilla, jossa liikun omalla nimelläni.
Terveisin Elina - elinann[at]gmail.com - Vieraskirja
Lhasa apso's photo © Elina
Layot's lhasa apsos' photo © MadisonDogs
Layot's Finnish lapphund's photo © Armahani