In memorian 3.5.2011
vFIN KVA & TVA vPVA vAVA vRH-TA BH Hk3 Vk3 RH-FL B RH-T B RH-F B RH-W A vFRAW-10
Fellstar's Laeral
Linit on muiden bordercollieiden tavoin energinen, mutta kuitenkin valpas koira. Se on omistajalleen nöyrä ja energiaa löytyy vaikka kävyn alta. Se pitää agilitystä, ja tytön sitkeyden vuoksi se ei väsy helposti. Linit on muillekin ihmisille reipas ja ystävällinen, vaikka joskus saattaa hieman vetoa hihnasta tulla, kun haluaa mennä haistelemaan kaikkea uutta. Se on myös hyvin utelias. Jos joku borderi menee haistelemaan jotain kuoppaa, menee Linit heti perään. Vaikka ernergisyyden ja muun valppauden saanut Linit on tottakai myös rapsutuksen kipeä koira.
Se nauttii, kun sitä silittää pitkään ja aina kun silityksen lopettaa se voi tökkäistä kuonollaan käteen. Metsälenkeillä Linit on todella valpas. Pienikin ylimääräinen liikahdus voi saada sen haukahtamaan ja se voi alkaa vetämään hihnasta. Kuitenkin se aina kyllästyy, eikä jaksa koskaan juosta esimerkiksi jäniksen perässä. Paimennuksessa Linit osaa hommansa. Se on opetettu pienestä pitäen paimentamaan, joten jokainen hetki paimennuksessa Linit ottaa "ohjat" käsiinsä ja ohjaa lauman oikeaan paikkaan.
Koirapuistoissa ja muissakin julkisilla paikoilla Linit osaa käyttäytyä ja olla murisematta tuntemattomille. Välillä se voi innostua liikaakin, mutta rauhoittuu lopulta, kun sille sanotaan. Kuoppien kaivamista Linit ei ole koskaan harrastanut, eikä varmaan edes tule harrastamaan, sillä se ei koskaan mene sellaisiin paikkoihin, missä se voisi jotenkin likaantua. Pohjimmiltaan Linit on hyväsydäminen bordercollie.
© Ricea

© Bordermania
|
|
Pentuesisarukset:
Fellstar's Lanfear
Fellstar's Lalaith
Fellstar's Lothíriel
|
Palveluskoirakokeet
15.03.2011 - VSPKL - PAHA VOI - juuli.. - 298p. VOI1 Hk3
14.03.2011 - VSPKL - PAVI VOI - Jerry - 243p. VOI2 Vk3
20.01.2011 - VSPKL - PAVI AVO - Wolfie - 283p. AVO1 Vk2
11.01.2011 - VSPKL - PAHA VOI - Hobu - 293p. VOI1 Hk3
19.02.2010 - VSPKL - PAHA VOI - Pöpö - 283p. VOI1 Hk3
03.01.2010 - VSPKL - PAVI ALO - mio - 259p. ALO2 Vk1
24.10.2009 - VSPKL - PAHA VOI - Reetta - 247p. VOI2 Hk3
13.10.2009 - VSPKL - PAHA AVO - Josefina - 241p. AVO2 Hk2
04.10.2009 - VSPKL - PAHA ALO - Saskia - 276p. ALO1 Hk1
31.03.2009 - VSPKL - PAHA ALO - Jerry - 223p. ALO3 Hk1
10.03.2009 - VSPKL - PAKK - Kuunsirppi - 76p. PAKK1 BH
Paimennus
27.12.2009 - VPKY - A 3 - Decne - 94p. KUPI
25.11.2009 - VPKY - A 2 - noel - 76p. KUPI
09.10.2009 - VPKY - A 1 - Pöpö - 66p. KUPI
22.02.2009 - VPKY - Perusrata - peace sells - 65p. Hyväksytty
Näyttelyt
23.11.2010 - Kanada - KÄY - Mimmu - ERI1 PN2 SERT
20.08.2010 - Ranska - KÄY - Daniella - ERI1 PN1 SERT CACIB VSP vFRAW-10
20.07.2010 - Alankomaat - KÄY - Daniella - ERI1 PN1 SERT CACIB VSP
15.06.2010 - Espanja - KÄY - Mimmu - ERI1 PN1 SERT VSP
01.06.2010 - Kreikka - KÄY - Silja - ERI1 PN2 SERT
Pelastuskoirakokeet
28.03.2011 - VPEY - PEME A - Frisky - 201p. RH-W A
12.01.2011 - VPEY - PEJÄ B - Silja - 256p. RH-F B
09.01.2011 - VPEY - PERA B - Pataposki - 283p. RH-T B, LKV1
25.09.2010 - VPEY - PEJÄ A - Kirsi - 271p. RH-F A
17.07.2010 - VPEY - PEHA B - cantarel - 286p. RH-FL B
03.04.2010 - VPEY - PERA A - Whisperer - 299p. RH-T A, LKV1
22.02.2010 - VPEY - PEHA A - Paride - 299p. RH-FL A
01.02.2010 - VPEY - PESO - Noemie - 188p. RH-E
|
Agility
27.06.2010 - VAL - MAXI III - mio - 2. VKUMA + vCACIAG
30.05.2010 - VAL - MAXI III - Frisky - 1. VKUMA
25.02.2010 - VAL - MAXI III - Juliette - 3. VKUMA
08.11.2009 - VAL - MAXI II - Snow - 4. VKUMA
26.10.2009 - VAL - MAXI II - Wolfie - 5. VKUMA
24.09.2009 - VAL - MAXI II - Jacya - 8. VKUMA
16.04.2009 - VAL - MAXI I - Ricea - 6. VKUMA
21.02.2009 - VAL - MAXI I - Mimmu - 5. VKUMA
20.02.2009 - VAL - MAXI I - Hayano - 1. VKUMA
Toko
15.09.2010 - VTL - EVL - Hanna-81 - 281p. I-palkinto + KP
24.08.2010 - VTL - EVL - Neranne - 263p. I-palkinto
17.08.2010 - VTL - EVL - Juinttu - 276p. I-palkinto
14.07.2010 - VTL - VOI - Hobu - 290p. I-palkinto LKV1
01.02.2010 - VTL - VOI - Tuulia - 282p. I-palkinto
03.11.2009 - VTL - AVO - Elli - 172p. I-palkinto
08.10.2009 - VTL - AVO - Sessi - 189p. I-palkinto
09.09.2009 - VTL - ALO - Iivi - 177p. I-palkinto
28.03.2009 - VTL - ALO - veerr - 170p. I-palkinto
| |
|