Jack Jeer Wild Look In My Eyes
|
|
Kep on kieltämättä rohkea ja myös omanarvontuntoinen koira, joka tuntee rajansa ja haluaa usein ylittää ne. Myös itsevarmuutta löytyy, ja siihen kun lisätään rohkeus, syntyy oveluus, jota Kep osaakin käyttää hyväkseen: Jos toisella, itseään suuremmalla koiralla on jokin esine tai ruoka, jonka Kep haluaa, ei se epäröi mennä näiden kahden väliin saalista pihistämään. Erityisen mieluisia Kepille ovat puruluut, ja kun annettu ”tehtävä” on saavutettu, eli saalis saatu kiinni, ei Kep häpeile esitellä sitä. Paras keino tähän on kierrellä ympäri taloa näyttelemässä luuta muille koirille ja ihmisille, jotka sattuvat matkan varrelle. Isojen koirienkin kanssa terrieri siis pärjää loistavasti – niiden kanssa kun on oppinut asumaan. Riitaa Kep kuitenkin haastaa harvoin – ei se tappelulla halua välejä selvittää, tietäähän itsevarma koira, että se on ainoa ja paras!
Pallo on Kepille jotain aivan käsittämättömän ihanaa, ja voisikin sanoa, että koira pitää tennispalloa jumalallisena olentona, ja palloa heittävä ihminen taas on sille jumala. Pallo onkin Kepille paras palkka, johon se on tyytyväinen. Muuten pallon heittelyä ei kannata harrastaa, sillä yritämmehän kaikin tavoin vältellä pallohulluutta, vaikka kyllähän Kepiltä jo lieviä oireita löytyy. Jos pallo ei sovi palkaksi, niin Kepille kelpaa myös herkku – koira kun ei ole nirsoimmasta päästä. Ruoka siis maittaa, tarkemmin kaikki mitä kuppiin annetaan. Niin viisas kun on, tajuaa Kep, ettei ruokakuppiin laitettu voi olla muuta kuin syötävää. Jos Kep saisi päättää, mussuttelisi se luultavasti aina makkaraa ja muita herkullisia lihatuotteita, ja tietenkin ihmisten ruokaa – aidan takana ruokakin on herkullisemman näköistä! Hyvin kasvatettu terrieri ei kuitenkaan ole omaksunut kerjäämisen taitoa, eli Kep malttaa odottaa rauhassa ihmisten ruokailun loppuun ennen kuin on sen aika saada omansa.
Kenties ainoa pahe tässä energisessä pakkauksessa on sen voimakas metsästysvietti: Alkuperästään johtuen Kep on kovasti lähes kaiken liikkuvan perään. Pahimpia ovat luultavasti linnut ja jänikset, joihin usein törmää lenkillä. Jos Kep sattuu näkemään vapaana ollessaan juoksentelevan jäniksen, on se silloin menoa. Yhtään kiinniottoa koira ei vielä ole suorittanut, mutta kertahan se olisi ensimmäinenkin. Jos haluaa välttää näitä tilanteita, kannattaa Kep pitää epävarmalla alueella kiinni, sillä vaikka koira lopulta palaa luokse, ei se aivan alkumetreillä ota kuuleviin korviinsa minkäänlaisia käskyjä. Innokkaalle jahtaajalle kelpaavat myös syksyllä lentelevät kuivat lehdet, jotka on ihanan helppo napata suuhun ja pudottaa sitten pienen matkan kanniskelun jälkeen uudelleen lentämään.
Välillä tuntuu, että Kep luulee olevansa suurempikin koira. Niinhän sitä sanotaankin, että pienellä koiralla on ison koiran ego, ja näin on ainakin Kepin tapauksessa. Monesti näkee koiran soluttautuvan suurempien joukkoon muina miehinä, ottavan niistä mittaa kuin saman kokoinen. Minusta tuntuu, että Kepiä hieman ärsyttää se, että suuremmat lajitoverit saavat sitä enemmän ruokaa…
Kaiken kaikkiaan Kep on ihastuttava persoona, joka jaksaa olla mukana ja pitää hauskaa. Parhaiten yhteistyö kuitenkin sujuu, jos omistaja ymmärtää terrierin luontaiset taipumukset, saalistusvietin ja sen isottelun. Kep on Kep, ja ihana sellaisenaan.
© Camilla
|
