In memorian 22.6.2011
vFIN TVA & KVA vPVA vAVA RH-FL A RH-F A RH-W A BH Hk3 SchH1 Tk3
Ferkó
Frank on oman väen keskuudessa villi ja vapaa mudiuros, jolla on energiaa oikeastaan mihin vain. Vieraita kohtaan se suhtautuu hyvin rauhallisesti ja melko välinpitämättömästi, mutta kuitenkin lempeästi muutamaa "vahtihaukahdusta" lukuunottamatta - täysin vieraita ja sen mielestä jollain tapaa uhkaavia henkilöitä kohtaan se saattaa olla jonkun verran vihamielisempi, muttei kuitenkaan agressiivinen, sillä Frankillä on melko paljon puolustusviettiä verissään. Se omaa myös hyvin vahvan ja itsevarman luonteen. Poika onkin kova uhoamaan itseään isommille koirille, pienempien kanssa se osaa yleensä käyttäytyä vähän varovaisemmin.
Frank on yleisesti ottaen luonteeltaan aktiivinen ja vilkas ja vaatiikin melko paljon aktiviteettejä tylsistymisen välttämiseksi. Toki tämäkin poika pärjää muutaman päivän verran pelkkien hihnalenkkien voimalla ilman kunnon metsässä juoksemista, mutta sen jälkeen se alkaa olemaan jo melko levoton. Frank rakastaa erilaisia pulmatehtäviä, kestosuosikiksi on muodostunut se vanha tuttu aktivointipallo/kongi. Myös kotipihalle piilotettujen namien etsiminen on pojalle hyvin mieluisaa puuhaa. Frank onkin melko perso ruualle, joten sitä on helppo motivoida ja palkita makupalojen avulla. Toisaalta se on myös vähän huonompi juttu, sillä se odottaa automaattisesti saavansa namin kun sitä kehutaan - tällä hetkellä työn alla onkin naksutinkoulutus.
Frank omaa myös paljon miellyttämishalua ja se tekeekin oikeastaan mitä vain miellyttääkseen ohjaajaansa. Se on kuitenkin kova tekemään kaikenlaisia jekkuja ja yllätyksiä, tosin en ihan oikeasti voisi uskoa että poika tekisi ne "tahallaan" pahat aikeet mielessään - jos sille iskee nälkä eikä se ole saanut huomiotani kiinnitettyä saadakseen ruokaa, päättää se hankkia jotain hiukopalaa omatoimisesti ja siinä sivussa saattaa pöydältä kadota juuri tekemäni voileipä. Huomatessani puuttuvan voileivän on se yleensä jo kuolainen ja puoliksi koiransyömä, jolloin Frank katsoo minua häntä heiluen ja korvat pystyssä ikään kuin sanoakseen "No kun mulla oli nälkä!" Eihän sellaiselle yksinkertaisesti voi olla vihainen.
© rust

kuvat © Saara K.
|
i. Éliás (evm.)
|
ii. Fabó gyors (evm.)
|
|
ie. Féltékeny Gazsi (evm.)
|
|
e. Rejtélyes Jolán (evm.)
|
ei. Kazimír (evm.)
|
|
ee. Okvetlenül Fortély (evm.)
|
 |
|
Pentuesisarukset:
-
|
Palveluskoirakokeet
02.06.2011 - VSPKL - IPO ALO - toksi - 242p. ALO2 SchH1
19.04.2011 - VSPKL - PAHA VOI - Hobu - 294p. VOI1 Hk3
05.03.2011 - VSPKL - PAHA VOI - Tiia - 295p. VOI1 Hk3
30.11.2010 - VSPKL - PAHA VOI - Wolfie - 288p. VOI1 Hk3
31.05.2010 - VSPKL - PAHA AVO - Cameleontti - 287p. AVO1 Hk2
24.05.2010 - VSPKL - PAHA ALO - Iivi - 267p. ALO2 Hk1
18.04.2010 - VSPKL - PAKK - Hobu - 80p. PAKK1 BH
Paimennus
25.01.2010 - VPKY - B 3 - mio - 80p. KUPI
10.01.2010 - VPKY - B 2 - Roosa - 98p. KUPI
30.11.2009 - VPKY - B 1 - rust - 77p. KUPI
04.11.2009 - VPKY - Perusrata - Kati - 69p. Hyväksytty
Toko
08.04.2011 - VTL - EVL - Nikke - 289p. I-palkinto
29.03.2011 - VTL - EVL - Hobu - 293p. I-palkinto, LKV1
23.03.2011 - VTL - EVL - Narri - 261p. I-palkinto
29.09.2010 - VTL - VOI - ak - 279p. I-palkinto
02.09.2010 - VTL - VOI - Hobu - 279p. I-palkinto
19.08.2010 - VTL - AVO - Eros - 180p I palkinto
18.08.2010 - VTL - AVO - Julia - 199p I palkinto LKV1
07.06.2010 - VTL - ALO - Raks. - 189p. I-palkinto
20.02.2010 - VTL - ALO - Milly - 179p. I-palkinto
|
Pelastuskoirakokeet
05.03.2011 - VPEY - PEJÄ A - Tiia - 276p. RH-F A, lKV1
26.02.2010 - VPEY - PEME A - Netry - 263p. RH-W A
28.07.2010 - VPEY - PEHA A - Hanna-81 - 262p. RH-FL A
22.02.2010 - VPEY - PESO - Paride - 105p. RH-E
Agility
12.05.2011 - VAL - MAXI III - Narri - 1. VKUMA + vCACIAG
10.04.2011 - VAL - MAXI III - Neranne - 2. VKUMA
26.03.2011 - VAL - MAXI III - Kya - 1. VKUMA
15.03.2011 - VAL - MAXI II - Hobu - 1. VKUMA
17.02.2011 - VAL - MAXI II - Sigitius - 2. VKUMA
25.12.2010 - VAL - MAXI II - Pataposki - 3. VKUMA
16.10.2010 - VAL - MAXI I - Veerr - 8. VKUMA
16.08.2010 - VAL - MAXI I - Hobu - 3. VKUMA
03.07.2010 - VAL - MAXI I - Riroma - 6. VKUMA
Näyttelyt
14.05.2011 - Ranska - KÄY - Lania - ERI1 PU1 SERT VSP
23.11.2010 - Kanada - KÄY - Mimmu - ERI1 PU1 VSP
20.07.2010 - Alankomaat - KÄY - Lania - ERI1 PU1 VSP
| |
|