Tervetuloa katsastamaan Deattanin värikkään koiralauman! Tämä sakki ei jätä ketään kylmäksi ja jokainen on oma hurmaava persoonansa. Jokainen koira koulutetaan sen omien tarpeitten ja vahvuuksien mukaan, eikä niitä koskaan rankaista väkivalloin. Muista siis että ei haukku haavaa tee, joka pätee erittäin hyvin myös karvakorviini. Tällä hetkellä kiireitteni vuoksi kotoani löytyy vain kolme suomenlapinkoiraa ja yksi samojedinkoira. Tavoitteeni jokaisen koiran kohdalla ovat erilaiset ja jokaiseen panostetaan yksilönä.
Tinkan pentueesta jätin itselleni D. Tunturihaltian, mutta Haldilla tuli känää muiden koirieni kanssa joten näin parhaaksi antaa tytön pois, sijoitukseen Jacyalle. Siellä se onkin pärjännyt hyvin ja teki pentueen Deattaniin syksyllä -09. Pentueen isäksi valitsin evm. sukuisen, piirroskuvaisen Fångad Av En Stormvindin, joka tottelee nimeä Teuvo. Tästä yhdistelmästä sijoitukseen lähti D. Taikavarpu.
Hankin myöhemmin kaksi harvinaissukuista koiraa; piirroskuvaisen Cihrran ja komean, musta merkein uroksen Sudenyön Mahtivoiman. Milka ja Gii olivat molemmat tasapainoisia, hyviä kotikoiria, niiden kanssa harrastin satunnaisesti sitä sun tätä. Milka astui myöskin evm. sukuisen Syysruskan Alicen syksyllä -08 ja pentueeseen syntyi kolme pentua. Yllätyksenä tuli yksi kerma narttu, Deattan Hokkuspokkus, joka myöhemmin on menestynyt hyvin näyttelyissä.
Gii teki tammikuussa -09 pentueen Satmilta lainaamani uroksen, Tulireen Cuningaan kanssa. Pentueeseen syntyi kolme kaunista, hyvä rakenteista koiraa, joista narttu meni luonnollisesti sijoitukseen. Pennut ovat pärjänneet erityisesti käyttölajeissa.
Giin pentu, D. Naalin Nauru, jonka annoin Hobulle sijoitukseen, on narttumainen, kaunispäinen narttu. Napulle teetin pentueen syksyllä -09 ja jätin itselleni kasvamaan lupaavan nartun, D. Uninutun. Tämän pentueen pennut ovat tähän mennessä mielestäni ulkomuodollisesti lupaavimpia. Isänä toimi evm. koira Sierkkis.
Tulevaisuudessa haluaisin jatkaa tätä Meijun aloittamaa linjaa, ja käyttää jalostukseen harvinaisemman suvun omaavia, kauniita ja hyvä luonteisia koiria. Kasvatukseni on aikalailla sijoituskoirien varassa rajallisen aikani vuoksi. Tulevaisuudessa koiramääräni tulee pysymään alhaisena, viiden koiran paikkeilla. Suuri kiitos kuuluu ahkerille kasvattien omistajille ja sijoituskoirien ottajille, joiden ahkeran kisautuksen ja hyvien kotien ansiosta Deattanin kasvatustoiminta voi olla mahdollista!
|
|