etusivu                koirat                kasvatus                muuta

Kasvatus

"Kasvatuksessa pyrin kauniiseen ja tervepäiseen koiraan, jota on ilo katsoa niin kehässä kuin käytössä."

Pentueita syntyy keskimäärin kaksi-kolme vuodessa ja nekin harkitusti ja huolella hoidettuina. Vanhemmilta vaadin kaunista ulkomuotoa, jonkunlaista menestystä ja jonkin meriitin Bh:n lisäksi. Jokaisen jalostukseen läytettävän koiran nimen edestä vaadin ilman poikkeuksia Bh:n. Kasvattini myyn aktiivisiin ja yhteistyöhaluisiin koteihin, jotka ovat valmiita panostamaan koiraan yksilönä ja että heillä on tarjota pysyvä, koiran elämän pituinen koti.

Koiran tulee kisata aktiivisesti mielellään näyttelyissä ja jossain pk-lajissa. Muistutan tässä yhteydessä vielä että minulla ei ole erillistä sääntötaulukkoa ostajille, mutta toivoisin että et kysyisi kasvattiani ellet ole lukenut tätä tekstiä ja lue rivien välistä mitä sinulta vaadin. BH-kokeen haluan että jokainen kasvattini käy hyväksytysti läpi jossain vaiheessa elämäänsä.

Jos jostain syystä et voikkaan pitää kasvattiani niin otan sen takaisin ja myyn sen eteenpäin itse, jos tällainen valitettava tilanne syntyy, haluan ehdottomasti olla tietoinen siitä.

Kasvateillani saa teettää pentuja mutta toivoisin että minulle ilmoitettaisiin siitä. Tämä ei tarkoita kuitenkaan että olen tunkemassa nenääni jokaiseen asiaan, haluan vain varmistaa että jokainen kasvattini jälkeläinen saa hyvän kodin. Toivoisin kasvattini omistajalta että tämä ilmoittaisi koiran kuulumisia ainakin kerran kuussa, mielummin useamminkin. Jos on tilanne jossa kaksi samaa lupaavaa ihmistä haluaa kasvattini ja toisen kennel on vielä kesken, annan pennun luultavasti sille jonka kennel on valmis. Kysyessäsi pentua haluan nähdä kisa- ja sivunäyttöä. Haluan kuulla myös rikkoutumattomia lupauksia kasvattini tulevasta kodista, suunnitelmista ja haluan todella että sinulla on tavoitteita kasvattini suhteen.

Kisakalentereiden päivityksestä sen verran että haluan nähdä siellä jotain muutakin kuin viivoja ja kysymysmerkkejä. Eli päivitäthän kasvattini kalenteria? Ja sitten luonne, koiran "sielu" ja ensivaikutelma koirasta on tärkeä ja olet varmasti huomannut että omilla koirillanikaan ei nyt kovin pitkiä luonteita ole. Toivon kuitenkin että jotain kirjoittaisit, vaikka vain kaksi riviä, sekin on parempi kuin ei mitään. Copyright on asia josta en tingi, ne täytyvät olla kunnossa oli tilanne mikä tahansa. Kuvatta kasvattini saa olla enimmillään kaksi kuukautta ja jos se ylittyy otan kasvattini takaisin. Poikkeuksia voi tulla esim. jos pääset kuvaamaan näyttelyyn vasta kahden ja puolen kuukauden päästä.

Sijoitus
Pyrin sijoittamaan jokaisesta pentueesta yhden pennun kisaavaan ja erityisen hyvään kotiin, sijoitussopimus raukeaa kun koiralle olen yhdet pennut teettänyt Deattanin nimen alle. Joissain tapauksissa voin auttaa kisauttamisessa jonkin verran mutta sijoitukseen annan juuri sen takia jos en itse ehdi/pysty huolehtimaan uudesta koirasta. Sijoitukseen annan pentueen lupaavimman nartun tai uroksen. Koiran omistan siis minä mutta koiran haltija on joku toinen. Sijoituskoiran perään katson tarkemmin kuin muitten kasvattien, onhan se tulevaa jalostusainesta. Sijoituskoiran omistajalta vaadin yhteistyökykyisyyttä ja aktiivista kisauttamista. Jos olet kiinnostunut sijoituskoirasta ota ihmeessä yhteyttä minuun, hyviä sijoituskoteja ei ole koskaan tarpkeesi :)

Kasvattimme

Pentuja?

Ei pentuja tällä hetkellä.

Suunnitelmia

Keväälle 2010 suunnitteilla suomenlapinkoira pentue Joikutassun Davve Duottarille. En ota varauksia vielä vastaan.

ULKOASU BY VIIVI SAARIKKO 2009